perjantai 13. elokuuta 2010

Säästääkö verkkokurssi koulutettavan aikaa?

Maailmalla vauhdilla yleistyvän verkkoperustaisen lääketieteellisen täydennyskoulutuksen vertailu perinteisiin luento- yms. menetelmiin jatkuu. Jo aiemmin todettiin, että oppimistulokset ovat molemmissa vähintään yhtä hyvät. Nyt tuore systemoitu katsaus vertailee ajankäyttöä niiden välillä. Sen tekijät (Cook ym*) kelpuuttivat mukaan sellaiset tutkimukset (22 kpl), joissa terveydenhuollon ammattilaisten ajankäyttöä oli vertailtu verkkokurssilla ja perinteisessä koulutustoteutuksessa. Meta-analyysin loppupäätelmänä todettiin, että koulutettavan opiskeluun tarvitsema aika oli molemmissa toteutustavoissa samanlainen.

Lukijan leukaa loksautti se, että katsauksessa ei otettu lainkaan kantaa perinteisen koulutuksen oheisilmiöihin, joiden ajantarve on helposti yhtä suuri kun varsinaisen koulutuksen. Näitä ovat esimerkiksi matkaaminen toiseen työpisteeseen tai jopa toiseen kaupunkiin. Jo sirtyminen omalta terveysasemalta toiselle puolelle kaupunkia kuuntelemaan tunnin mittaista luentoa syö aikaa helposti toisen mokoman. Cook ym. tosin itsekin pahoittelivat, että kriteerit täyttäviä tutkimuksia on varsin niukalti, mikä rajoitti melkoisesti tulosten analyysejä.


Verkkokoulutusta viransijaisten perehdyttämiseen?

Verkkoperustainen koulutus tarjoaa joustoja ajallisesti kun koulutettava voi opiskella verkkoperustaisia oppimateriaaleja itselleen sopivana ajankohtana. Tämä voisi olla täsmäratkaisu esimerkiksi viransijaisten perehdyttämiseen. Sijaisten asianmukainen opastaminen työtehtäviin ja tietojärjestelmien käyttöön vie organisaatiolta todella paljon aikaa – ja hutiloiva perehdytys taas kostautuu viransijaisten tiedollisten valmiuksien puutteena. Sen seuraamukset ovat kovin tuttuja terveydenhuollon työntekijöille.


*Cook D, Levinson A ja Garside S. Time and learning efficiency in Internet-based learning: a systematic review and meta-analysis. Adv Health Sci Educ Theory Pract. 2010 May 14 [Epub ahead of print]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter