tiistai 16. lokakuuta 2012

Olisiko Suomessa aika lisätä lääkärien EBM-koulutusta?


Näyttöön perustuva lääketiede (EBM) on menetelmä, joka kannustaa kliinikkoa itse etsimään ja  arvioimaan hoitomenetelmän tieteellistä näyttöä sen sijaan, että hän tyytyisi noudattamaan valmiita linjauksia.  Nämä näet saattavat olla näkökulmaltaan rajautuneita ja ennen kaikkea vanhentuneita.  Suomalaisessa keskustelussa on EBM-menetelmäkoulutuksen vasta-argumenttina mm. esitetty että meillä ovat käytettävissä Käypä hoito-suositukset, jokta  tarjoavat asiantuntijoiden valmiiksi arvioimia hoitolinjauksia lääkäreille. Pulmana on kuitenkin se, että sinänsä ensiluokkaiset runsaat sata Käypä hoito -katsausta eivät kata tietotarpeista kuin pienen osan.  Onneksi Terveysportissa on niiden lisäksi mm. Lääkärin käsikirjassa lääkärin hyödynnettävissä iso joukko hoitojen näytönasteindikaattoreita viitetietoineen. Toistaiseksi ei liene ainakaan julkaistuja tietoja missä määrin yksittäisellä lääkärillä on kyky ja valmius hyödyntää niitä päätöksenteossaan.  Sen sijaan on näyttöä, että Terveysportin monipuolinen tietotarjonta on ainakin osittain vajaasti hyödynnettyä (Duodecim 127:735, 2011).

EBM-valmiuksien kehittäminen ei ole saanut edes lääkärin peruskoulutuksessa erityistä painoarvoa ja valitettavasti  jatko/täydennyskoulutuksessa se tuntuu myös loistavan poissaolollaan. Ainakaan nyt lokakuussa 2012 ei Lääkärin koulutuskalenterista löydy mitään EBM-teemaan liittyvää koulutusta [eikä vastikään julkaistussa Lääkäripäivien 2013 ohjelmassa ole  EBM-teemaa tarjolla missään muodossa].

Tämä käsitykseni olikin väärä sillä nettisivuilta hakusanalla EBM ei osumia löytynyt! Nyt sain vinkin ja kaivoin käsiini painetun ennakko-ohjelman josta löytyykin 8h kurssi otsikkona 'Tutkimustiedon kriittinen arviointi'. Sisältö vaikuttaa erittäin lupaavalta ja alla oleva tuore vinkki verkkoaineistoista voisi olla po. kurssin kävijöille hyödyksi EBM:n soveltamiseen työpaikoilla.





Jos niukkaan koulutustarjontaan on  syynä se, että meillä on osaavia EBM-metodien kouluttajia niukasti, niin kannattaa panna merkille,  että EU-rahoitteinen Leonardo da Vinci –projekti EU-EBM Unity Project  on jo pari vuotta sitten tuottanut kattavan koulutusmateriaalin nimenomaan EBM-opettajia varten (lisäksi mukana on monipuolinen oppimateriaali myös kliinikkoa varten.


Kyseinen kurssi perustuu multimediavideoihin ja soveltuu modulaarisena mukavasti myös kiireisen kliinikko-opettajan käyttöön pieninä suupaloina  opiskeltavaksi. Tuoreessa julkaisussa*   on kyseisen materiaalin osoitettu kehittävän kokeneidenkin EBM-opettajien tietotaitoja.  Lisäpontta sen hyödyntämiseen luulisi antavan tosiasia, että se on vapaasti ja ilman kustannuksia käytettävissä?

*How to confidently teach EBM on foot: development and evaluation of a web-based e-learning course

Evid Based Med. 2012 Aug 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter