perjantai 17. tammikuuta 2014

Verkkovideot Lääkäripäivillä oppijan vetoapuna



2014 Lääkäripäivillä Pasilassa olin mukana toteuttamassa työpajamuotoista kurssia  EBM-tiedonhausta, jossa 30 osallistujaa pääsi omaa läppäriä käyttäen harjoittelemaan EBM-tiedon hakua niin Terveysportissa, Cochrane-kirjastossa kuin PubMed/MEDLINE:ssa.

Tavallisessa PC-luokkaopetuksessa on vaarana että osallistujia putoaa kelkasta jos yhdessä edetään (varsin pakkotahtisesti) vaihe vaiheelta eli kouluttaja tekee screenilla ja muut matkivat perässä.  

Työpajamme torjui tätä komplikaatioita harjoitustehtävien ratkaisuvideoilla, joita osallistuja pääsi itsenäisesti hyödyntämään kesken harjoituksen tekoa. Tai käyttämään  sitä eräänlaisena palautteena/mallivastauksena (kesto 1.5-2 min). Näin kukin sai edetä omaa tahtiaan.  







Työpajan kukin vaihe alkoi  lyhyellä tietoiskulla, joiden perään em. harjoitukset sitten tehtiin. Koko ajan saatavilla olevan multimediavideon  ohella kolme pajan asiantuntijavetäjää antoi hands-on opastusta sitä tarvitseville.

Jälkihoitoa tarjolla taitojen harjoittelemiseen 

Yhdessä 3.5 h työpajassa osallistuja pääsee jyvälle EBM-tietohausta, mutta sujuvia käyttötaitoja saadaan vasta lisäharjoituksella.  Tähän tarkoitukseen kurssilaisille tarjotaan aihepiirin kattava  verkkovideoiden kokoelma organisoituna Moodle-alustalle ensi kuun loppuun saakka.  



 








Kokoelma sisältää pajan tietoiskut, niiden tietoa syventäviä lyhytluentoja + em. harjoitustehtävien malliratkaisut. Eikä siis  mitään paperinmakuista PDF-kavalkadia vaan kaikki multimediana, joka vääntää käyttötekniikan ns. rautalangasta - oli sitten kyseessä PubMed MeSH-sanaston syntaksit tai synonyymihakusanojen setit Cochranessa. Tässä vaikkapa katsottavaksi yksi malliksi, aihe hieman  erikoisempi eli kuinka käytät Pubmedia suomeksi.

Tässä taas kuvakaappaus yhdestä työpajan ratkaisuvideosta:


















Verkkoperustaisen koulutuksen ei tarvitse olla 100% bittivetoinen  ja siis ainoastaan verkossa. Useissa tapauksissa on hedelmällisintä soveltaa blended-learning  -asetelmaa, jossa on mukana niin lähiopetusta kuin myös verkkoperustaista työskentelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter