keskiviikko 20. elokuuta 2014

Yksilöllinen oppimiskokemus yksilölliselle oppijalle


Verkkovideot ovat mm. Youtuben myötä yleistyneet myös verkkokoulutuksessa koska ruutukaappausvideoita  on helppo tehdä.   Itse toteuttamissani verkkokoulutuksissa video on ensisijainen materiaalimuoto, koska tekstinä esitetty verkkomateriaali on viheliäistä opiskella ja sen käyttöä kannattaa välttää.  Tosin tekstipohjaisen materiaalin lukemisessa kukin voi toki edetä omaa tahtiaan.


Miksi verkkokurssien palautteissa voi esiintyä hurjan erilaisia mielipiteitä

Kurssilaisten oppimiskokemuksissa saattaa näkyy yksilöllisyyden tarve kun materiaali on multimediaa tai videoluentoja. Video tulee näet editoida selkeäksi kokonaisuudeksi, josta tyhjäkäynti on tarkkaan eliminoitu. Tällöin videon informaatiotiheys kasvaa.
Palautteissa olenkin huomannut, että kurssilaisten mielipiteet menevät usein aivan ristiin.  Ilmiön syynä lienee se, että olemme yksilöitä ja meillä kullakin on oma oppimistyylimme. Tästä alla esimerkkejä.









Yksilöllisyys vaatii säätömahdollisuuksia 

Videona jaettava lyhytluento  on hyödyllisin kun käyttäjä voi omien mieltymysten mukaan säätää sen ominaisuuksia. Näin voidaan ottaa em. kurssipalautteiden ilmentämä yksilöllisyystarve huomioon. Tässä eräitä hyödyllisimpiä ominaisuuksia:









Nopeuden säätö on erityisen tärkeä. Sen ansiosta video voidaan laatia tiiviiksi ja ripeästi eteneväksi. Nykytekniikan avulla voi videon katselunopeutta hidastaa jopa 50% ilman että selostuksen kuuntelu häiriintyy.  Kaikkien kiireisimmät voivat toki lisätä videon nopeutta alkuperäiseen verrattuna ;-)

Sisällysluettelo auttaa halutun tiedon löytämisessä, samoin on avuksi pikakelaus. 

Verkkovideoissa tähän asti yleisesti käytetty flash-tekniikka ei toimi iPad tms tablet-laitteissa.  Tänään flashien aika on jo ohi, nyt tarvitaan joustavuutta koulutukseen mobiilikäyttöä ajatellen.  

Tässä linkki 30 sekunnin demovideoon, joka esittelee miten käyttöliittymän avulla oppija voi säätää videota tarpeittensa mukaisesti.  Animaatiot videossa tarjoavat keskeisen informaation myös ilman videon selostuksen kuuntelua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter