sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Miten käy tuottavuudelle jos 50% henkilöstöstä ei osaa?

Terveydenhuollon henkilöstön tiedonhallinnan osaamiskartoituksista olen aiemmin raportoitunut tässä blogissa tuloksia että tietotekniikan perustaidoissa on selviä puutteita. Vajaataitoisuutta on siinä määrin, että se heijastunee myös työn tuottavuuteen. Siihen ei olisi enää varaa?

Viimeisimpien 2013-2014 osaamiskartoitusten ( 12 eri organisaatiota, vastaajia yhteensä 1108 henkilöä) valossa tilanne ei ole juuri kehittynyt ja tulokset ovat olleet lähes kaikissa organisaatioissa samansuuntaiset - ja ennallaan.

Kartoituksissa on siis pyydetty vastaajia arvioimaan ovatko eri it-tekniikat hallussa ja käyttääkö niitä työssään. Esimerkiksi osatulosteiden hallinta, useiden selainikkunoiden käyttötekniikka ja Windowsin leikepöydän käyttö on edelleen tuntematon noin puolelle vastaajista ja työssä niitä hyödyntää vain 20-30% vastaajista.

Kehittämistarpeet ovat edelleen tosiasia niin sairaanhoitajilla, työterveyshoitajilla, hammaslääkäreillä – ja myös lääkäreillä, vaikka heillä tulokset ovatkin muita paremmat.

Huomaa, että edellä oli puhe ainoastaan tietotekniikan perustaidoista. Ammattilaistason kattavat tiedot ja sujuva käyttötaito Terveysportin kymmenien tietokantojen parissa on vielä luku sinänsä.

Taitojen kehittämiseen voi käyttää tuloksekkaasti verkkokoulutusta,  jossa valmennus perustuu multimediaan - esimerkkinä video ’Tehokas tietotyöskentely työasemassa’ (4:42).  Soveltuu myös iPad yms laitteella katsottavaksi.  Alla kuvakaappauksia videon teemoista.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter